top of page

Toinen vieraspeli kolmeen päivään, Näädät kohti Pohitullia


Tappioputkensa katkaissut BC Nokia matkustaa tänään perjantaina Uuteenkaupunkiin kohtaamaan toisessa vierasottelussaan kolmeen päivään Korihait klo 18:30 Pohitullissa.


Sarjataulukon pohjamudille jumittautunut Korihait (3 voittoa, 10 tappiota) kärsii tällä hetkellä viiden ottelun mittaisesta tappioputkesta. Puhutaan siis saman kokoluokan putkilosta kuin Näätien tuorein, joka katkaistiin keskiviikkona Kouvolassa.


Maajoukkuetauon jälkeen Näädät on ehtinyt jo pelata kaksi ottelua, mutta Korihait on Korisliiga-kartan poikkeama, joka ei ole vielä päässyt MM-karsintaotteluiden jälkeen parketille. Edellisestä ottelusta uusikaupunkilaisilla on aikaa liki kolme viikkoa.


– Korihait palaa pitkältä pelitauolta ja meillä edessä toinen vieraspeli kolmeen päivään, joten aika erilaisilla lähtökohdilla mennään. Pyritään ammentamaan keskiviikon voitosta itseluottamusta ja energiaa, Näätien päävalmentaja Ville Tuominen kommentoi.


Edellisen kerran joukkueet kohtasivat lokakuun puolella, jolloin Näädät raateli Nokialla Korihait 91-80. Korihailla kokoonpanomuutoksia ei ole tapahtunut (jollei laske Vesa-Pekka Laineen siirtymistä Turkuun), mutta tunnetusti Näädille saapui uusi takapelaaja ja joukkue kärsii loukkaantumissumasta – ties monennetta viikkoa jo. Puhumattakaan siitä, että Korihait on kotiyleisönsä edessä alati yllätysvalmis eläin.


Korihaiden alkukauden suurimpiin nimiin on noussut Keski-Suomen sydämen, Jyväskylän, mies Topias Kuukkanen, joka on paukuttanut tilastosarakkeeseensa keskimäärin 11,0 pistettä ja 2,8 levypalloa ottelua kohden. Kuukkasen ranne on pelottava lämmettyään: todisteena Ura Basketia vastaan 6/11 heitetyt kolmoset ja 26 pistettä.


Vahvistusnelikkona häärää Stephon Jelks (13,9/9,1), Mario Edwards (12,7/4,7/6,2), Brandon Conley (11,4/5,2) ja Bryan Coleman (8,8/3,2). Kuukkasen lisäksi suomalaisista pistetaakkaa kantaa heittäjä Marius van Andringa (10,6/2,1). Roolipelaajina paikkansa rotaatiossa täyttävät myös Emil Djeen (6,5/2,3), Mika Nuolivirta (6,5/2,5) ja Miikka Marttinen (2,9/1,6).


Alakulman tunnelmallinen fanibussi kohti Pohitullia käynnistyy klo 15:30.

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page