Niko Mattila kukisti Näädät summerin peitonneella kolmosellaan


Oma koira puri keskiviikkona, kun Kataja Basketin Niko Mattila kaatoi BC Nokian summerin peitonneella kolmosellaan. Mykistävien loppuhetkien päätteeksi Kataja poistui Nokialta sarjapisteet kainalossaan loppulukemin 73-75 (27-29).


Jos viihdettä tultiin katsomaan, niin viihdettä saatiin. Viimeiset 30 sekuntia olivat kovia heittoja, kovia suorituksia peräjälkeen.


Ensin Näätien Steven Haney pisti heittoharhautuksellaan puolustajansa ilmaan ja naulasi pitkän kakkosen, jolla peli tasoittui 70-70. Sitten toisessa päässä Kataja pelasi vanhan koulukunnan high-low-pelin, jolla Christopher McKnight nosti korin alta Katajan kahden pisteen johtoon 70-72. Aikaa kellossa alle 5 sekuntia.


Aikalisän jälkeen pallo pelattiin uudestaan Haneylle, joka naulasi kovasta vauhdista kolmosen sisään, mutta Katajalle jäi vielä kelloon aikaa. Aikalisä. Pallo sivurajasta kulmaan Mattilalle, jonka kolmonen upposi sukan pohjalle. Peli ratkaistu.



Pari tiukkaa heittoa lopussa ja näin tällä kertaa pomppi. – Matias Ojala

Ottelun kolme ensimmäistä neljännestä – ja varsinkin ensimmäinen puoliaika – oli molempien joukkueiden puolustuksen näytös. Vasta päätösneljänneksellä pisteitä alkoi syntymään kunnolla, 29 per joukkue.


Näätien ei kuitenkaan tarvitse katsoa loppuhetkiä, vaan peliä ei välttämättä olisi tarvinnut ratkaista vasta kalkkiviivoilla. Näädät osuivat vapaaheittoviivalta vain 11/22 eli 50 prosentin tarkkuudella.


Onnittelut Katajalle, kova heitto Nikolta lopussa. Emme hävinneet viimeisessä tilanteessa, vaan heitimme helppoja heittoja ohitse korin läheisyydestä ja vapaaheittämisemme oli hirvittävää. Tuollaiset asiat osuvat omaan nilkkaan tiukassa ottelussa. – Greg Gibson

Haney osoitti jälleen olevansa nappiin osunut vahvistus, kun hän heitti kolmannessa ottelussaan 20 pistettä ja noukki viisi levypalloa. Näätien toiseksi paras pistemies oli ensimmäisen pelinsä Näädät-paidassa pelannut Pierce (14/6), jolla lienee potentiaalia yleisön suosikiksi kauden edetessä.


Antero Lehto (10/1/5 syöttöä) ja Max Besselink (11/3) olivat Näätien suomalaisonnistujat keskiviikkoillassa.


Katajan parhaimmistoon kuuluivat McKnight (18/10), Nicholas Griffin (16/4), Mattila (15/1) ja Jamar Wilson (12/2), joka harmittavasti joutui jättämään ottelun kesken.


Näädät pelaa seuraavan kerran lauantaina, kun joukkue matkustaa Lahti Basketballin vieraaksi.