BC Nokia taisteli käytännössä viiden pelaajan rotaatiolla Kauhajoen Karhu Basketia vastaan aivan viimeiselle minuutille asti, mutta lopulta Korisliigan suvereeni kärkijoukkue veti pidemmän korren loppunumeroin 75-82 (44-42).
Voisi ajatella, että pelaamalla läpi ottelun käytännössä pelkällä aloitusviisikolla – vain Arnaldo Toro kävi vaihdossa, 2 minuuttia ja 19 sekuntia, lepuuttajana oli Peetu Piirtola – niin jossain kohti loppuu bensa, mutta ei. Tällä kertaa ei voi mennä sen tekosyyn taakse.
Viimeisen neljän minuutin aikana Kauhajoki pisti omat heittonsa sisään, ehkä jopa paremmilta heittopaikoilta, joista ratkaiseva oli Rene Rougeaun taaksepäin kaatuva hyppyheitto, jolla ero venyi viiteen pisteeseen kaksi minuuttia ennen loppusummeria.
Sen jälkeen Näätien heitot ohitse, Kauhajoki pääsi käyttämään kellosta arvokkaat sekunnit pois, ja peli oli siinä.
Karhu Basket on nimenomaan erottunut tällä kaudella intensiteetillään, joten onkin yllättävää, että Näädät onnistui viidellä pelaajalla pysymään vauhdissa mukana ja jopa valtaosan pelistä määrittelemään sen. Se kertoo paljon joukkueesta.
Minulla ei ole koskaan ollut joukkuetta, joka työskentelee näin kovaa. He haastavat toisiaan harjoituksissa, enkä ole tästä lopputuloksesta yllättynyt. Moni varmaan luuli, että häviämme tänään 30 pistettä, me emme. Tämä ilta todistaa, että jos Kauhajoki on sarjan ykkösjoukkue, niin missä me olemme. – Greg Gibson
Näädät vei runsaspäisen kotiyleisönsä riemuksi avausneljänneksen 28-17, mutta Kauhajoki nousi rinnalle puoliaikaan mennessä. Toinen puoliaika meni pitkälti kori korista, mutta Kauhajoki oli parempi kalkkiviivoilla.
Nokialaisten ennakkoluulottomuuden ilmentymät olivat Tevaun Kokko (20/7) ja Arnaldo Toro, joka nosteli 19 pistettä ja keräsi ällistyttävät 25 (!!!) levypalloa, joista peräti 10 hyökkäyspäässä. Toro on, ainakin näin epävirallisesti, Korisliigan kovin jätkä.
Hienosti pelasivat myös viisikon kolme muuta: Justin Pierce (11/10), Kahron Ross (12/2/6 syöttöä) ja Max Besselink (13/5).
Kauhajoen ykkönen oli – vähemmän yllättäen – loistava Rougeau, jonka saldo oli 14 pistettä, 11 levypalloa ja 5 syöttöä 29 minuutissa. Kaksinumeroisille ylsivät myös Cameron Jones (15/6/8 syöttöä), Eero Innamaa (10/7) ja kovan kolmosen ratkaisuhetkillä upottanut Miikka Marttinen (11/5). Huomioitava on myös pelinrakentaja Severi Kaukiainen (9/3/4 syöttöä), jonka arvokkuus näkyi viimeistään plus-miinus-tilastoissa: +12.
Kauhajoki on jo varmistanut kärkipaikkansa Korisliigan runkosarjassa. Näätien sijoitus on vielä mysteeri, sillä rästissä on vielä kolme vierasottelua, jotka pelataan ensi viikolla.
Comments