top of page

Teemu Sulonen liekitti 24 pistettä Näätien rökittäessä Korihait

Päivitetty: 10. helmik. 2020


BC Nokia palasi takaisin voittojen makuun Korisliigassa, kun Näädät voitti Korihait selkein loppunumeroin 71-102 (29-57) Uudessakaupungissa. Nokialaisten pistekärki oli Teemu Sulonen, joka säkitti seitsemän kolmosta ja yhteensä 24 pistettä.


Sulosen tulikuuma ranne pölläytti savumerkkejä jo ensimmäisen neljänneksen lopussa, mutta uransa ennätyspisteet heittänyt 25-vuotias tarkka-ampuja oli omillaan repäisemässä lopullisen eron Näädille toisen neljänneksen alkumetreillä.


Sulosen kaksi peräkkäistä kolmosta veivät Korihait ensimmäisen kerran aikalisälle 13 pisteen nokialaisjohdossa. Kun hetkeä myöhemmin Ladarius Tabb löi alaspäin yhden koko kauden komeimmista alley-oopeista, niin Korihait joutui nuolemaan näppejään. Ero kasvoi yli kahteenkymmeneen jo puoliaikaan mennessä, eikä kotijoukkueelta löytynyt enää eväitä.



Sulonen painoi reilussa 20 minuutissa 24 pistettä, kolme levypalloa ja neljä syöttöä. Kolmoset upposivat kirurgintarkasti 7/9, joista kaksi vielä virheestä välittämättä.



Vanhoihin kotikoreihin on hyvä heittää. Me ollaan pelattu aika itsenäisesti lähiaikoina, mutta tänään toteutettiin omia asioita. Oli taas kiva pelata. Se oli aika tärkeätä, että pelattiin joukkueena hyvin. – Teemu Sulonen

Meillä ei ole hetkeen ollut peliä, jossa olemme olleet täysin keskittyneitä. Kaikki alkaa harjoituksista ja meillä oli alla pari hyvää harjoitusta. Kun keskitymme yksityiskohtiin, niin olemme aika hyvä joukkue. – Greg Gibson

Näätien muut pistemiehet Korihaita vastaan olivat Stacy Davis (23/4), Tabb (15/3), Larry Anderson (11/7/3 syöttöä) ja Jalen Henry (11/5/4 syöttöä). Hyvää työtä teki myös Näätien suurimmat minuutit (Niko Mattilan ollessa poissa kokoonpanosta) rehkinyt Lassi Nikkarinen (7/4/7 syöttöä). Korihaiden ykköseksi nousi 25 pistettä heittänyt Richaud Pack.


Ennen parin viikon mittaista maajoukkuetaukoa Näädät pelaa vielä yhden kotiottelun, jossa keskiviikkona 12.2. Nokialle saapuu vieraaksi Ura Basket eGameStars.


0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page