Michael Besselinkin kausi ohitse


BC Nokiaa edustavan Michael Besselinkin, 20, kausi on ohitse loukkaantumisen vuoksi. Besselink kärsi viikonloppuna Kataja Basketia vastaan pelatussa ottelussa loukkaantumisen, joka osoittautui niin pahaksi, ettei hän pysty enää tällä kaudella pelaamaan.


Besselink ehti pelata Näädissä tällä kaudella kahdeksan ottelua, joissa hän tilastoi keskimäärin 3,3 pistettä ja 2,5 levypalloa ottelua kohden. Lisäksi hän esiintyi yhdessä Suomen cup -ottelussa.


Wartti Basket -kasvatti liittyi nokialaisten vahvuuteen marraskuussa, minkä jälkeen hän pelasi päättyneen vuoden puolella kuusi ottelua ennen ensimmäistä loukkaantumista. Besselink pääsi pelikuntoon helmikuun lopulle, mutta kausi päättyi ikävästi toiseen loukkaantumiseen jo kahden ottelun jälkeen.

Yhteistyökumppanit

Asianajajatoimisto Klingendahl
leppakoski_logo_vaaka_rgb.png
Pohjola Sairaala_logo.png
Essity logo
kemvit.png
Wigren_sanalogo_raamitettu_270mm_cmyk.pn
tiketti
Verto
Solmio kassa
Kellopiste Paukku
Insecon_edited.jpg
Euronics Nokia
LVI T Kaapu
Pirkanmaan tilausliikenne
Harki_apteekki_logo.png
TPM palvelut oy
TeeKoo-Auto-Oy-logo.jpg
NIparmi jpeg.jpg
yöbaari-logo.png
aloharamen (läpinäkyvä).png
visit nokia
Olvi_valkea-800x800.png
nkhlogo.png

Toimisto

BC Nokia Näädät Oy

Välikatu 19

37100 Nokia

hanna.pirhonen@bcnokia.com

040 820 5900

Fanit

Seura

  • Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Linkedin
  • TikTok
korisliiga

BC Nokian miesten edustusjoukkueen virallinen verkkosivu. Kaikki oikeudet pidätetään. Copyright © 2020 

BC Nokia Näädät Oy.