Näädät kaatui saappaat jalassa Pyrinnölle


Tampereen Pyrintö voitti Korisliiga-kauden kolmannen Pirkanmaan paikalliskamppailun BC Nokiaa vastaan, kun Näädät hävisi viimeiseen asti taistellun ottelun Nokialla 93-97 (45-44).


Kahden viimeisen minuutin aikana nähtiin todellinen hullunmylly, jossa jo kahdeksan pistettä johtanut Pyrintö tarjoili kultalautaselta Näädille mahdollisuuden päästä vielä peliin mukaan. Pyrinnön kaksi menetystä päästivät Näädät avoimelle kentälle, mistä 48 sekuntia ennen loppua nokialaiset pääsivät tasoittamaan ottelun.


Toisessa päässä Pyrinnön Khalil Small nousi ihmismeren keskeltä hyökkäyslevypalloon ja nosti tamperelaiset kahden pisteen johtoon 93-95. Näädät sai vielä mahdollisuuden joko tasoitukseen tai ohitse, mutta kotijoukkue sössi pallon vastustajalle ja Small pääsi nostamaan loppulukemat yksin läpi korin alta.


Kokonaisuudessaan ottelu oli todellinen jännitysnäytelmä, jossa jompikumpi pääsi yli kahden korin johtoon vain muutamia kertoja. Molemmat joukkueet heittivät erinomaisesti, varsinkin kaaren takaa: Pyrintö 12/26 (46%) ja Näädät 11/23 (48%).


Ottaen huomioon meidän nykytilanteen, että Larry (Anderson) on juuri liittynyt joukkueeseen, Jalen (Henry) on ollut mukana vasta vähän aikaa ja, rehellisesti sanottuna, huonot harjoitukset viime päivinä, niin meillä oli mahdollisuus. Muuta en voi toivoa. – Greg Gibson

Näätien parhaimmistoon kuuluivat Stacy Davis (25/2), viisi kuudesta kolmosestaan säkittänyt Niko Mattila (22/0/3 syöttöä/3 riistoa) sekä Daniel Dolenc (17/7).



Nokialaisten uusin tulokas Larry Anderson (12/3/4 syöttöä) osoitti pelimiehen elkeitä – ottaen huomioon, että mies saapui Nokialle vasta sunnuntaina.



Pyrinnöltä sukkaa heiluttivat Antero Lehto (18/3/6 syöttöä), Nick Kellogg (18/3/3 syöttöä) ja Benjamin Raymond (21/6/4 syöttöä), joka otti päätösneljänneksellä joukkueensa reppuselkään ja kantoi loppuun asti.


Näätien pelit jatkuvat sunnuntaina 9.2. vierasottelulla Uudenkaupungin Korihaita vastaan.


Ottelutilastot

Yhteistyökumppanit

Asianajajatoimisto Klingendahl
leppakoski_logo_vaaka_rgb.png
Pohjola Sairaala_logo.png
Essity logo
kemvit.png
Wigren_sanalogo_raamitettu_270mm_cmyk.pn
tiketti
Verto
Solmio kassa
Kellopiste Paukku
Insecon_edited.jpg
Euronics Nokia
LVI T Kaapu
Pirkanmaan tilausliikenne
Harki_apteekki_logo.png
TPM palvelut oy
TeeKoo-Auto-Oy-logo.jpg
NIparmi jpeg.jpg
yöbaari-logo.png
aloharamen (läpinäkyvä).png
visit nokia
Olvi_valkea-800x800.png
nkhlogo.png

Toimisto

BC Nokia Näädät Oy

Välikatu 19

37100 Nokia

hanna.pirhonen@bcnokia.com

040 820 5900

Fanit

Seura

  • Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Linkedin
  • TikTok
korisliiga

BC Nokian miesten edustusjoukkueen virallinen verkkosivu. Kaikki oikeudet pidätetään. Copyright © 2020 

BC Nokia Näädät Oy.