top of page

Viimeistä viedään ennen joulua, Näädät Lapualle


BC Nokia lämmittelee vatsansa joulukinkkua varten matkustamalla perjantaiksi 21.12. klo 18:30 Lapualle haukkaamaan palasen Kobrista. Näädät hakee ottelussa neljättä peräkkäistä voittoaan.


Vahvan alkukauden jälkeen Kobrat on ajautunut alamaille, kun lapualaiset notkuvat tällä hetkellä kahdeksan ottelun mittaisessa tappioputkessa. Kun Kobrien edelliseen voittoon on jo lähes kaksi kuukautta, niin pohjanmaalaiset ovat vaipuneet lähelle sarjataulukon pohjaa.


Edellisen, ja ainoan, kerran tällä kaudella joukkueet mittelivät lokakuun lopussa, kun Näädät väänsi 93-81-voiton kotiluolassaan. Korisliiga-kauden eroosio on raastanut Näätien kokoonpanon uuteen kuosiin, mutta Kobrissa on nähty vain yksi vaihdos, kun loukkaantuneen Michael Morsellin on korvannut Jaron Hopkins (16,8/7,3).


Rivakasti kenttää juoksevan Kobrat-retkueen pistetaakka kallistuu vankasti ulkomaalaisvahvistusten harteille. Hopkinsin lisäksi yli kaksinumeroiset pistelukemat keskimäärin pussittavat Korisliigan pistetykkeihin kuuluva Khalil Small (20,1/5,7), Larry Anderson (20,4/6,9/3,4 syöttöä) ja Zane Waterman (11,6/6,5).


Suomalaisosastolla Lapua luottaa paikalliseen höystettynä ripauksella Etelä-Suomea. Kobrien omat kasvatit Panu Peltokangas (5,5/3,9) ja Jussi Turja (7,6/1,4) ovat jo Korisliiga-konkareita. Rotaatiominuuteille pääsevät myös Robert Juvonen (3,4/2,6), Lauri Toivonen (6,7/3,9) ja Peetu Drockila (1,9/0,6).


Huhujen mukaan Alakulman perjantainen pikkujoulubussi täyttyy hyvää vauhtia, mutta paikkoja takamukselle on vielä jäljellä. Tarjolla on glögiä ja pipareita. Matkassa mukana on myös itse Joulupukki, jonka Näätien tiedotus on jo hetken aikaa epäillyt olevan oikeasti yksi Alakulman rumpuryhmän jäsenistä.


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page