Viihdyttävä Korisliiga-ottelu Salohallissa päättyi BC Nokian tappioon, kun Salon Vilpas voitti kotikentällään Näädät niukasti 77-74 (37-40).
Salohallissa nähtiin suomalaista pääsarjakoripalloa parhaimmillaan, kun kaksi laadukasta, vauhdikasta ja materiaaliltaan laajaa joukkuetta etenivät rinta rinnan kalkkiviivoille saakka. Kun viimeisellä minuutilla Henri Kantonen kivitti molemmat vapaaheittonsa, niin Näädille avautui paikka tasoittaa Demarcus Hollandin kolmosella tilanteeseen 72-72.
Aikalisäpelejen kautta Vilppaan DJ Laster kuittasi kotijoukkueelle +3 toisessa päässä, jonka Stacy Davis kavensi yhteen pisteeseen 75-74 miltei yhtä nopeasti. Kun Näädiltä meinasi aika loppu kellosta, niin Christopher Flemmings vietiin vapaaheittoviivalle, josta miehen käsi ei tärissyt. Näädät sai vielä potentiaalisen tasoitusheiton ilmoilla aikalisän jälkeen, mutta tällä kertaa heitto kolahti takarautaan.
Me olimme aggressiivisia ja Vilpas oli aggressiivinen. Me emme hävinneet peliä lopussa. Ensimmäisellä neljänneksellä kuusi menetystä satutti, kun emme toteuttaneet peliämme parhaimpamme mukaan. Taistelimme itsemme takaisin, mutta Vilpas haki ratkaisevia hyökkäyslevypalloja toisella puoliajalla. – Greg Gibson
Tasaisissa kamppailuissa usein pienet asiat nousevat arvoon arvaamattomaan. Yhdeksän pistettä pussittanut Niko Mattila nosti esiin päävalmentajansa tavoin menetykset ja kotijoukkueen hyökkäyslevypallot.
Viisitoista menetystä ja kaverille viisitoista hyökkäyslevypalloa ovat liikaa. Tästä mennään eteenpäin. – Niko Mattila
Vähäkorisessa ottelussa Näätien pistenikkareiksi nousivat Davis (20/4) ja Holland (11/4). Lähellä kymmentä pistettä kävivät myös Mattila (9/3/3 syöttöä), Lassi Nikkarinen (8/1), Tyler Flack (9/7) ja Ladarius Tabb (8/7). Shawn Hopkins (6/4) taas pääsi näyttämään pari kertaa ällistyttävää ponnistusvoimaansa.
Vaikka Vilpas lähtikin otteluun raajarikkoisena, niin pelimiehiä löytyi laajalta rintamalta: Flemmings (11/5), Kantonen (11/2), Teemu Rannikko (11/1/3 syöttöä) ja pelin lopulta kolmosellaan ratkaissut Laster (18/5/4 syöttöä).
Näädät palaa seuraavaksi kotikentälleen, kun perjantaina 13.12. Nokialle saapuu Vilppaan kanssa sarjakärjessä porskuttava Helsinki Seagulls.
Comments