top of page

Tasapisteissä Näätien kanssa oleva Lahti Basketball tuo intensiivisyytensä Nokialle


BC Nokia kärkkyy toista peräkkäistä voittoaan Korisliigassa lauantaina 23. tammikuuta Nokian palloiluhallissa, kun vieraaksi saapuu Lahti Basketball. Ottelu pelataan ilman yleisöä.


Missä mennään?


Molemmat joukkueet ovat sarjataulukossa pudotuspeliviivan yläpuolella seitsemällä voitolla, mutta Lahdella (7/6) on yksi ottelu enemmän kuin Näädillä (7/5). Lahtelaisten tammikuun alkoi kahdella tappiolla kahta kärkijoukkuetta vastaan (Tampereen Pyrintö ja Helsinki Seagulls), mutta lahtelaiset nappasivat vuoden ensimmäisen voittonsa keskiviikkona Korihaita vastaan.


Näädillä oli samanlainen alku vuoteen: kaksi tappiota (vaikkei kärkijoukkueille), mutta voittotili avattiin keskiviikkona kotona Kouvoja vastaan. Nokialaiset lähtevät otteluun vain kahdella ulkomaalaisvahvistuksella, kun Jeff Garrett Jr:n sopimus purettiin ja Khaliq Spicer siirtyi Kreikkaan.


Joukkueet kohtasivat edellisen kerran lokakuun loppupuolella, jolloin Lahti Basketball oli etevämpi kotikentällään 106-89.


  • Näätien loukkaantumisraportti: Michael Besselink (10+ viikkoa), Hugo Boman (alaraajavamma, GTD 75%)


Lahti Basketball


Lahtelaiset ovat pelanneet hämmentävän hyvin, vaikka heiltä on puuttunut koko kauden kaksi erittäin suurta palapelin palasta: Vesa Mäkäläinen ja Arttu Saarijärvi. Päävalmentaja Pieti Poikola on saanut nuoresta kokoonpanostaan irti paljon. Näkyvää onkin lahtelaisen koripallon intensiivisyyden ja sitkeyden jälleensyntymä.


Tarvitsemme koko joukkueen panostuksen 40 minuutin ajaksi, jotta pystymme vastaamaan Lahden intensiteettiin. Tiedän, että meidän jätkillä on kalavelkoja aiemmasta ottelusta tänä kautena. – Greg Gibson


Suomalaispelaajista erityisesti Ville Karvonen, 24, Henri Ventoniemi, 25, ovat erottuneet edukseen, kun taas aivan nuorisokaartista 18-vuotias Eemi Luukkonen on väläytellyt potentiaaliaan. Tuoreimpana hankintana lahtelaiset nappasivat nuorisomaajoukkueiden vakionimi Erik Sajantilan, 19, HBA-Märskystä.


  • Merkittävimmät suomalaispelaajat: Ville Karvonen, Henri Ventoniemi, Ricky Waxlax, Aleksanteri Ahola, Erik Sajantila, Eemi Luukkonen, Roi Byman

  • Ulkomaalaisvahvistukset: Wayne McCullough, Alex Campbell, Brandon Peel, Brandon Myer


Mielenkiintoisin suomalaispelaaja: Ville Karvonen


Vaikka Karvonen onkin Orimattilan Jymyn kasvatti, niin hän on yksi palanen Namika Lahden ’96-syntyneiden ikäluokkaa, joka on suomalaisen koripallon lahja, joka vain jatkaa antamistaan. Aapeli Alanen (Kataja Basket) on tuosta ikäluokasta edennyt jo Susijengiin asti; pääsarjassa läpimurtonsa on jo tehnyt Arttu Saarijärvi (Lahti Basketball); kun taas divaritasolla kärkkyvät Juho-Matti Henttonen (Bisons), Aku Haikonen (Bisons) ja Akseli Hartikainen (Tapiolan Honka).


Karvonenkin haki kannuksiaan Divisioona A:ssa pelaavasta Loimaan Bisonsista – jopa omien sanojensa mukaan puolivaloilla – mutta tällä kaudella ei ole kysymystäkään, onko Karvonen erinomainen liigatason koripalloilija: sentin vaille kaksimetrinen linkkuveitsi, joka adaptoituu kameleonttimaisesti hänelle asetettuun rooliin.


24-vuotiaana hän on Korisliiga-tulokas, jonka keskiarvot ovat tällä kaudella 13,4 pistettä, 2,4 levypalloa ja 2,9 syöttöä ottelua kohden. Ei kukaan muu tulokas tuollaisiin lukemiin yllä, joten onneksi olkoon jo näin etukäteen vuoden tulokkaan palkinnosta, Ville.


Mielenkiintoisin ulkomaalaisvahvistus: Wayne McCullough


Kuka ei pidä jonkinlaisesta altavastaajan tarinasta? 195-senttinen McCullough opiskeli pienessä lukiossa ja sai yliopistotarjouksia vasta seniorikautenaan. Hän päätyi pieneen NCAA:n kakkosdivisioonaan yliopistoon, josta hän päätyi ammattilaiseksi Kanadaan. Siellä hänet pudotettiin joukkueesta parikin kertaa, mutta lopulta päätyi voittamaan Kanadan mestaruuden Moncton Magicissä.


Hirmuinen kehitys poiki lopulta sopparin vanhalta mantereelta ja pesti Lahdessa onkin hänen ensimmäisensä Euroopassa. McCulloughin keskiarvot ovat olleet tällä kaudella 20,5 pistettä, 6,8 levypalloa ja 4,3 syöttöä. Pistemäärä on koko Korisliigan kolmanneksi korkein. Erityisen vaarallinen hän on kaaren takaa: kolmoset ovat uponneet 47,6 prosentin tarkkuudella.


Missä ja miten?


  • BC Nokia – Lahti Basketball, 23.1.2021 klo 17:00 @ Nokian palloiluhalli

  • Ottelu pelataan ilman yleisöä

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page