Hetken sitä on jouduttu odottamaan, mutta BC Nokia pääsee pelaamaan perjantaina 4.10. uudistuneella joukkueellaan ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä eteen Nokialla. Perjantai-illan vieraaksi Näädille saapuu Nokian palloiluhallille klo 18:30 KTP-Basket.
Isäntien tapaan myös perinteikäs KTP on ehtinyt pelata jo kaksi ottelua, mutta hävinnyt molemmat (Kobrat ja Karhu Basket), kun taas Näädät raapaisi avausvoittonsa keskiviikkona Lahti Basketballin vieraana.
KTP on tulivoimainen joukkue, jonka pistetykkeinä ovat kunnostautuneet vahvistuskolmikko JayVaughn Pinkston, Byron Weasley ja DeAndre Daniels, joista kukin on tykittänyt 17 pistettä per ottelu tai ylitse. Taitava takamies Joonas Lehtoranta on myös käyttänyt lisääntyneet peliminuuttinsa mainiosti. Näätien päävalmentaja Greg Gibsonin huolenaihe ennen ottelua onkin ensisijaisesti KTP:n hyökkäys.
Oli hienoa saada ensimmäinen voitto Lahdesta keskiviikkona. Nopeasti seuraavassa pelissä vastaan tulee KTP, joka pystyy pistämään pisteitä taululle monella eri tapaa. Voittaminen vaatii meiltä erinomaista puolustusta. – Greg Gibson
KTP:n materiaalin leveys ei jää kuitenkaan tuohon nelikkoon, kun kokoonpanosta löytyy mm. konkarit Michael Pounds ja Eldar Skamo, joka on aina kiva nähdä vanhassa kotisalissaan, vaikka yltä löytyykin keltamustan sijaan valkoista ja vihreää. Lukusuositus muuten Matti Järvisen kynäilemälle jutulle Edestä.
Päävalmentajana toimii sanaseppo ja kaikin puolin mukava herrasmies Tomi Kaminen, joka tiputtelee suustaan sellaisia timantteja, että miehen Korisliigan lehdistötilaisuudet ovat pakkokuunneltavaa jokaiselle kotimaiselle koripalloentusiastille. Löytyypä Kamisen tähdittämä iätön taideteos Täynnä Tarmoa tällä hetkellä myös YouTubesta.
Näädillä on makea meininki meneillään, mistä huokuu yhtenäisyys jopa parketin ulkopuolelle. Koko joukkue on painottanut, että tässä kohtaa kautta X:t ja O:t eivät loista, mutta silkka raavas työnteko on ihailtavaa. Daniel Dolenc ja Niko Mattila ovat osoittaneet olevansa oivassa vireessä, Lassi Nikkarinen ja Shawn Hopkins taistelevat luultavimmin molemmat Korisliigan vuoden tulokkaan tittelistä, ja saattaapi olla, että Ladarius Tabb nähdään ensimmäistä kertaa Näätien peliasu yllä kentällä.
Jos olet vielä neliö, niin kausikortin voit tilata tästä linkistä.
Jos taas haluat tunnustella, miltä Näätien turkki tuntuu, niin yksittäisiä lippuja kannattaa ostaa Tiketistä tästä linkistä.
Nähdään palloiluhallilla, jossa paikalla on myös Suomen ehdottomasti karismaattisin faniryhmä Alakulma, joka pitää tunnelman katossa niin, että uudet äänentoistovälineetkin tärisee.
Yorumlar