top of page

Näädät hakee paluuta voittokantaan, siipirikkoinen Ura keskiviikkovieraaksi


BC Nokia jatkaa kotiotteluitaan keskiviikkona 27.3. klo 18:30 Nokian palloiluhallilla, kun Näätien vieraaksi saapuu sarjapaikasta taisteleva Ura Basket.


Näädät ehti porskuttaa jo kolmen voiton mittaisessa voittoputkessa, mutta synkkä kolmas neljännes viime viikolla piti huolen, että sarjapisteet lähtivät Kouvolaan Kouvojen mukaan. Kun runkosarjaa on nokialaisten osalta jäljellä enää kuusi ottelua, niin jokainen voitto on tärkeä ajatellen pudotuspelipaikkaa.


Kaarinalaisilla on myös tiukka paikka, kun sarjanousija on joutunut pelaamaan vajaalla miehistöllä ja lipunut sarjataulukon viimeiseksi karsintapaikalle. Korihait, joka on pelannut yhden pelin vähemmän, on yhden voiton päässä kymmenentenä.


– Tavoitellaan pääsyä takaisin voittojen makuun. Vastaan tulee varmasti kovalla sykkeellä pelaava Ura. Meidän täytyy vastata heidän aktiiviseen hyökkäyspelaamiseen, Näätien päävalmentaja Tero Vasell ennakoi.


– Iso peli molemmille ja valitettavasti meidän kokoonpano on vielä aika mysteeri. Nokian joukkue on muuttunut isosti viime kohtaamisesta, Uran päävalmentaja Kristian Palotie sanoo puolestaan.


Game time decision -merkintöjä heitellään puolin ja toisin. Nokialla Sean O'Mara ja Niko Mattila kärsivät vaivoista, joten heidän pelaamisensa keskiviikkona on vielä epävarmaa. Uralla taas voi puuttua Eero Sahlberg (3,7/1,3), Ville Hänninen (8,0/1,3), Fiifi Aidoo (10,4/3,4/4,2) ja Joona Airenne (0,8/0,7) sekä Stephen Croone (14,0/4,4/3,1).


Jos Croone on poissa kokoonpanosta, niin Ura operoi pelkästään yhdellä ulkomaalaisvahvistuksella: 14,8 pistettä ja 9,8 levypalloa ottelua kohden keskimäärin takovalla Jesse Perryllä. Loput kokoonpanosta muodostavat nokialaistaustaiset Aleksi Akpaso (6,2/1,5) ja paluun monivuotiseen kotiluolaansa tekevä Eldar Skamo (4,6/4,8/2,6), Mikael Sandberg (7,3/4,9), Trey Niemi (5,3/0,7) sekä nuoret lupaukset Lauri Hänninen (1,3/0,3) ja Edvard Gullichsen (1,0/0,0).


Nähdään keskiviikkona palloiluhallilla kello 18:30!

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page