BC Nokia palasi takaisin voittojen tielle lauantaina 12. maaliskuuta Joensuussa pelatussa ottelussa, jossa Näädät päihitti Kataja Basketin 81-92 (36-42). Voitolla Näädät piti alemman jatkosarjan kärkipaikkansa ja eroa on nyt Katajaan kahden voiton verran.
Kun bussi lähti käyntiin Nokialta, niin Näädät lähti otteluun vaikeassa tilanteessa, kun joukkueen kokoonpanosta olivat poissa käytännössä kaikki edes vähänkin sisäpelaajia muistuttavat: Arnaldo Toro, Peetu Piirtola ja Matias Ojala.
Näädät oli pakotettu olemaan pieniä, nopeita ja puolustuspäässä erityisen ärhäköitä, mikä toimi. Nokialaiset pääsivät jo alussa kuskin paikalle ja pitivät pelin kynsissään – yksittäisiä notkahduksia lukuun ottamatta.
Ennen peliä sanoin, että olemme pienempiä, joten meidän pitää pärjätä levypalloissa. Toinen asia oli, että meidän pitää huolehtia pallosta. Pelaajat tekivät näin. Isoin juttu on, että meidän pitää pelata kovaa, jotta meillä on mahdollisuudet. Näin teimme. – Greg Gibson
Näädät veivät levypallokamppailun 37-40 ja joukkue sortui vain 11 menetykseen. Kataja – tappiosta huolimatta – piti pallosta vielä paremman huolen: menetyksiä kertyi vain 5 kappaletta.
Joensuun reissu on kelle tahansa joukkueella vaikea. Se lyhentää kotimatkaa tosi paljon, jos täältä onnistuu tavalla tai toisella kairaamaan voiton. Playoff-taistelua ajatellen myös iso voitto. – Antero Lehto
Nokialaiset osuivat kolmosensa kokonaisuudessaan 14/32 (44%), joista neljästä mieheen vastasivat Justin Pierce (25/10/5 syöttöä), Antero Lehto (16/0) ja kolmesta Max Besselink (21/8). Kaksinumeroisille tuon kolmikon lisäksi pääsi myös Kahron Ross (12/4/11 syöttöä).
Katajan pistehain tittelin jakoivat Rahlir Hollis-Jefferson (17/4) ja Nicholas Griffin (17/4).
Comments