Kaksi peräkkäistä ottelua vieraissa voittanut BC Nokia palaa kotiyleisönsä eteen lauantaina 16.3. klo 17:00, kun Näätien vieraaksi saapuu keskiviikkona Ura Basketille yllätystappion kärsinyt KTP-Basket.
Peli-ilmeen kohentaminen on toiminut Näätien leirissä ja tulosta se poiki kahdessa peräkkäisessä vierasottelussa, joissa Näädät raateli sekä Kataja Basketin että Korihait. Kun edessä on kolme peräkkäistä kotipeliä, niin Näädät jatkaa taisteluaan pudotuspelipaikasta.
Lauantaina Nokialle saapuu KTP, joka hävisi kaarinalaiselle Uralle keskiviikkona. Kotkalaiset lienevät sisuuntuneita tappiosta, koska se poiki jopa raportin seuran nettisivuille otsikolla ”Häpeällinen tappio jumbolle Turussa”.
– Lähdetään pelaamaan ehjä neljäkymmentäminuuttinen. Kotka varmasti tulee sisuuntuneena Nokialle ja meidän pitää pystyä vastaamaan heidän aggressiiviseen pelaamiseen, Näätien päävalmentaja Tero Vasell ennakoi.
Vaikka KTP on tällä hetkellä neljän ottelun tappioputkessa, niin kokonaisuudessaan kausi on ollut Suomen perinteikkäämmälle koripalloseuralle mielekäs. Tällä hetkellä kotkalaiset ovat kiinni sarjataulukon neljännellä sijalla ja kotkalaiset ovat osoittaneet vaarallisuutensa läpi kauden.
Päävalmentaja Tomi Kaminen on ilmoittanut kokoonpanokseen viikonlopuksi Kevin Langfordin, Donte Thomasin, Tyrell Nelsonin, Jalen Jacksonin, Antto Nikkarisen, Jari Vekkilän, Joonas Lehtorannan, Juho Lehtorannan ja Michael Poundsin.
Nelson (14,4/6,3) on Korisliigan joulukuun pelaaja, Donte Thomas (16,1/9,1) yksi koko sarjan tehokkaimmista pelaajista, Langford (13,5/5,3) kokenut sentteri ja Jackson (13,3/6,1/4,6 syöttöä) napattiin Helsinki Seagullsista Kotkaan kesken kauden.
Kotimaisista katseet kohdistuvat erityisesti Nikkarisen (8,8/3,0/5,5) pelinrakenteluun ja Poundsin (10,2/2,7) tyylikkääseen slow motion -koripalloon.
Tervetuloa seuraamaan lauantaina Näätien taistelua sarjapisteistä Nokian palloiluhallille kello 17:00. Ylämäessä ja alamäessä mukana on ainakin Alakulma.
Comments