top of page

Näädät matkustaa Bisonsin veräjään Loimaalle


BC Nokian Korisliiga-ottelut jatkuvat lauantaina 13. marraskuuta klo 17:00, kun Näädät matkustaa Loimaan liikuntahallille kohtaamaan Loimaa Bisonsin. Alakulma järjestää tunnelmallisen fanibussin kohti Varsinais-Suomea.


Missä mennään?


Ensinnäkin on todettava, että Alakulman fanibussi on ensimmäinen virallisen kannattajaryhmän historiassa. Alakulman orkesterin kapellimestarit ovat löytäneet Loimaan kartalta, joten matkaan lähdetään taikabussilla klo 14:30 Nokian palloiluhallin alaparkkikselta.



Bisons mittelee tällä hetkellä samoista sarjasijoituksista nokialaisten kanssa. Loimaalaiset ovat ehtineet pelata jo kymmenen ottelua, joista saldona kaksi voittoa ja kahdeksan tappiota. Näädät on taas pykälän ylempänä kolmella voitolla ja kuudella tappiolla yhdeksästä ottelusta.


Bisons voitti ensimmäisen ottelunsa, mutta sen jälkeen hävisi seitsemän putkeen, jonka jälkeen voittotili karttui toisella Korihaita vastaan, mutta otteluun lähtiessä alla on rökäletappio Tampereen Pyrinnölle 104-69.


Näädät lähtee otteluun viikon mittaisen tauon jälkeen. Sitä ennen joukkue pelasi kolme ottelua seitsemään päivään, joista nokialaiset kairasivat kaksi voittoa, mutta kolmannessa tuli tappio Kouvoja vastaan.


Tärkeä peli molemmille joukkueelle, jotka etsivät tasaisuutta. Tiedämme, että Bisons tulee peliin lujaa ja täynnä energiaa. Vähintään meidän pitää mätsätä siihen. – Greg Gibson

Näätien uusi ulkomaalaisvahvistus Ronshad Shabazz tulee ennakkotietojen mukaan tekemään ensiesiintymisensä joukkueessa Bisonsia vastaan.


Bisons Loimaa


Bisons oli 2010-luvun alkupuolen tähdenlento, joka voitti kunnioitettavat kaksi Suomen mestaruutta (2012, 2013), hopean (2015) ja pronssin (2014). Mukaan mahtui Eurocupia ja VTB-liigaa, mutta talousvaikeudet pudottivat loimaalaiset kakkosdivariin. Sieltä on lähtenyt maltillisempi nousu kohti Korisliigaa, mikä sai palkintonsa viime keväänä.


Päävalmentajan toimii serbialaisitävaltalainen Darko Mihajlovic, joka oli nostamassa Bisonsia liigaan asti. Divarikausien runkopelaajista Juho-Matti Henttonen ja Vesa Heinonen muodostivat kivijalat Korisliigaan, jonka ympärille kasattiin Teemu Knihtinen Kouvolasta, Thomas Vehmanen Kauhajoelta, Sami Tahvanainen Seagullsista ja Joona Airenne Ura Basketin raunioista.


Kaksi ulkomaalaisvahvistusta on jo pistetty pois kokoonpanosta ja yksi tullut tilalle. Saa nähdä, tuleeko toinenkin lauantaiksi.


Mielenkiintoisin suomalaispelaaja: Juho-Matti Henttonen


Namika Lahden ’96 syntyneiden älyttömän kovan ikäluokan edustaja on luonut tähän mennessä uraansa aikuistasolla ennen kaikkea Bisonsissa ja ennen tätä kautta pääosin divareissa. Henttonen on nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo, fiksusti liikkuva ja täydellä sydämellä pelaava 202-senttinen ja 108-kiloinen sisäpelaaja, jolta onnistuu myös kaukoheitot.


Henttonen on tähän mennessä ollut Bisonsin paras kotimainen pelimies, jollei myös ykkönen, jos vahvistukset lasketaan mukaan. Tilastot ovat 12,1 pistettä, 4,3 levypalloa ja 1,0 syöttöä ottelua kohden.


Mielenkiintoisin ulkomaalaisvahvistus: Jonathan Galloway


Kuuden ottelun jälkeen Bisons irtisanoi Seagulls- ja Kauhajoki-taustaisen Kazembe Abifin sopimuksen ja tilalle hankittiin 210-senttinen Galloway, jonka ideana on tuoda loimaalaisten pelaamiseen levypallopelaamista, torjuntauhkaa ja koriraudan yläpuolella pelaavan pelaajan.


Galloway on ehtinyt pelata kolme ottelua joukkueessa ja pelannut alle 20 minuuttia per ottelu. Tilastot ovat jääneet vahvistuksella vaisuiksi (9,3 pistettä, 6,7 levypalloa), mutta Korihaita vastaan hän onnistui vääntämään makeat 18 pistettä ja 7 levypalloa.


Galloway tulee olemaan mielenkiintoinen match-up Näätien Arnaldo Torolle, joka on suorastaan dominoi Korisliigan levypallotilastoja 15,4 levypallolla per ottelu. Seuraavien levypallokeskiarvot muuten alkavat kahdeksalla.


Missä ja miten?


  • Bisons Loimaa – BC Nokia, la 13.11.2021 klo 17:00 @ Loimaan liikuntahalli

  • Ruutu+

  • Alakulman fanibussi

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page