BC Nokian Korisliiga-kausi 2020/21 sai päätöksensä tänään tiistaina, kun Karhu Basket pudotti Näädät puolivälierissä otteluvoitoin 4-1. Karhu otti tikettinsä välieriin voittamalla viidennessä ottelussa loppunumeroin 82-69 (50-29).
Selvästi sunnuntaista sisuuntunut Karhu repi johtoaseman itselleen jo avausneljänneksellä, eikä enää suostunut sitä luovuttamaan. Jälleen kerran sisukkaat nokialaiset olisivat voineet luovuttaa, mutta taistelu jatkui loppuhetkille saakka, vaikka jaloissa painoi pääosin seitsemällä pelaajalla pelaten.
Toivonrippeitä mahdolliselle toisella yllätysvoitolle nähtiin kolmannella neljänneksellä, kun Näädät kiri yhdeksän pisteen päähän. Kirivaihdetta painoivat ensin Antero Lehto, Lauri Toivonen ja Antti Ahonen, minkä jälkeen saman tekivät Matias Ojala ja Lassi Nikkarinen.
Ei luovutettu myöskään tänään. Toissapäiväinen oli meille iso palkinto. Tehtiin tietyllä tavalla tästä sarja. Tämänkin päivän pelissä kolmannella neljänneksellä tultiin 9 pisteeseen ja Karhu otti aikalisän. Kyllä siellä kotijoukkueella pääsi puntti tutiseen. – Antero Lehto
Välierissä Tampereen Pyrinnön kohtaavan Kauhajoen parhaimmistoon kuuluivat TJ Holyfield (13/10), Jeff Garrett Jr (10/6), Okko Järvi (13/7) sekä neljä ensimmäistä puolivälieräottelua huilannut Collin Malcolm (22/8), joka upotti kolmosensa 6/10.
Näätien pistekärki oli Gokul Natesan (21/5/5 riistoa), joka jälleen näytti, että hänen naaraamisensa FoKoPon Divisioona B -joukkueesta Korisliiga-kentille oli napakymppi. Pisteistä vastasivat myös Majuri Lehto (13/4), Ojala (11/3) sekä Nikkarinen (13/4/8 syöttöä). Sivuhuomiona Nikkarisen tilastot puolivälierissä: 18,2 pistettä, 3,2 levypalloa ja 5,4 syöttöä per ottelu; kakkoset 50,0%, kolmoset 48,0%, vapaaheitot 92,9% tarkkuudella. Kova jätkä.
Kausi on ollut monella tapaa erikoinen ja vaiherikas. Lehto avasi lehdistötilaisuudessa, mitä joukkueen sisällä vuodenvaihteen aikoihin päätettiin.
Kaikennäköistä sattui matkalla. Pelaajia lähti sivulta, edestä ja takaa. Päätettiin niiden jätkien kanssa, jotka meillä oli jäljellä, että oli meillä treenit tai peli, niin me ei ainakaan luovuteta. Ja painettiin sillä ihan maaliin asti. Se olisi ollut helppo juttu, että luovutettaisiin. Me oltaisiin voitu luovuttaa tosi monta peliä, mutta niin ei tapahtunut. Siitä olen äärimmäisen ylpeä. Hirveän montaa peliä me ei voitettu, mutta taisteltiin loppuun asti. Tällaisessa tilanteessa se on helpommin sanottu kuin tehty. – Antero Lehto
Me olisimme voineet sanoa, että häviämme jokaisen pelin ja pakata kamamme. Mutta emme heltyneet ja tällä joukkueella oli ehkä paras asenne kaikista joukkueista, joita olen valmentanut. – Greg Gibson
Antero ja Greg, sitä oli myös ilo katsoa.
Comentarios