BC Nokia jatkoi voittojen tiellä Korisliigassa, kun Pohjanmaan reissulta tarttui mukaan sarjapisteet Lapuan Kobria vastaan loppunumeroin 62-85 (23-45). Näädille kyseessä on toinen peräkkäinen voitto.
Näädät nappasi ratkaisevan eron jo avausneljänneksen aikana, joka meni nokialaisille 12-30. Loistopuolustuksen myötä vieraat pitivät kynsissään kaksinumeroista johtoa, joka kantoi loppuun saakka.
Kobrat ovat hyökkäysvoimainen joukkue, jonka pitäminen 62 pisteessä on kova suoritus monilla mittareilla.
Kun nämä jätkät ovat lukittautuneita puolustukseen, niin hyökkäyksen flow on parempaa. Totta kai saamme helpompia koreja riistoista. – Greg Gibson
Kova taisteluvoitto meille. Pari peliä sitten koutsi antoi meille kovaa palautetta, minkä jälkeen meidän suoritustaso, intensiteetti ja keskittyminen ovat olleet parempia. – Tevaun Kokko
Näädät piti Kobrat kolme neljännestä alle 20 pisteessä. Kun peli alkoi olla selvä päätösneljänneksellä, niin kotijoukkue pääsi vielä kaunistelemaan lukuja viimeisellä kymmenellä minuutilla.
Olen todella tyytyväinen meidän eforttiimme tänään. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta koko kaudella, kun saimme yli 30 minuuttia täyteen intensiteettiä. – Greg Gibson
Nokialaisjoukkueelle kertyi onnistumisia laajalta rintamalta, kun kuusi pelaajaa heitti kymmenen pistettä tai enemmän. Matias Ojala (15/2) pelasi kauden parhaimman pelinsä, kun taas Max Besselink (15/9) jakoi Ojalan kanssa parhaimman pistemiehen tittelin.
Kaksinumeroiset pistelukemat heittivät myös Terry Thomas (14/14), Tevaun Kokko (14/1), Kahron Ross (12/1/8 syöttöä) ja Antero Lehto (10/3/4). Arnaldo Toro hoiti roskapallot neljällä pisteellä ja 14 levypallolla.
Kobrien pistekolmikko oli Andre Wesson Jr. (17/5), Christian Lutete (12/2) ja Chrysostom Chukwuma (10/3).
Näätien ottelut jatkuvat jo lauantaina, kun vieraaksi Nokian palloiluhallille saapuu Kouvot.
Comments