top of page

Näädät Joensuuhun kohtaamaan Jamar Wilsonilla vahvistuneen Katajan


BC Nokia jatkaa kahden vierasottelun viikkoaan lauantaina 29.2. Joensuussa, jossa Näädät saa vastaansa Susijengin pallotaituri Jamar Wilsonilla vahvistetun Kataja Basketin. Ottelu alkaa LähiTapiola Areenalla klo 17:00.


Kataja on lähi historiansa tehnyt niin kovia pelaajasopimuksia, että muita joukkueita hirvittää joko ennen kautta tai kesken kauden. Kun internetin syövereihin tupsahtaa uutinen, että joku suomalaispelaaja (tai Suomessa aiemmin pelannut) on irtisanonut sopimuksensa ulkomailla, niin ensimmäiset huhut vievät häntä Katajaan.


Niin tälläkin kertaa. Suomen kansalaisuudet 2015 saanut Jamar Wilsonin tiedotettiin saapuvan Katajan vahvuuteen maajoukkuetauolla ja kaksien EM-kisojen 36-vuotias konkari palasi Korisliigaan yhdeksän kauden tauon jälkeen.


Jammun paluu ei ollut vielä tarpeeksi, kun Näätien taakse sarjataulukossa yhden voiton päässä oleva Kataja hävisi keskiviikkona Karhu Basketille 89-95.


Meidän tulee pysyä keskittyneinä 40 minuutin ajan ja jokaisen pitää olla valmiina antamaan kentälle jotain. Kataja tulee varmasti peliin täynnä energiaa vaikean keskiviikko-ottelun jälkeen. Kataja on iso haaste meille ja erinomainen mittatikku, kun pyrimme parantamaan peliämme jatkuvasti. – Greg Gibson

Näädät lähtee otteluun venyttämään kolmen ottelun mittaista voittoputkea ja jälleen täydellä kokoonpanolla. Keskiviikkona Näädät ihastutti aggressiivisella puolustuksellaan Kouvolassa, minkä voi vain odottaa jatkuvan, kun pelikunnossa on yksitoista miestä.


Tuttuun tapaan Näätien vierasottelut ovat katsottavissa monikameratuotantona Elisa Viihteeltä.

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


Yhteistyökumppanit

BC Nokia Shop

AGCO Power Arena

MA JA TO 15.00-18.00

BC Nokia Shop on kiinni: 
11.2.-2.3. välisen ajan. Mikäli haluat ostaa fanituotteita, soita: 040 8205900 

Välikatu 19

37100 Nokia

Kankaantaankatu 6
37100 Nokia

  • Facebook
  • Instagram
  • Youtube
  • Linkedin
  • TikTok
BC Nokia | #Yellowrush
korisliiga

BC Nokian miesten edustusjoukkueen virallinen verkkosivu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Copyright © 2024 
BC Nokia Näädät Oy.

bottom of page