top of page

Lahti tyly isäntä ratkaisten ottelun avausneljänneksellä

Päivitetty: 28. lokak. 2020


BC Nokia kärsi Korisliigan kolmannessa ottelussaan toisen tappionsa, kun Lahti Energia Areenalla kotijoukkue Lahti Basketball piti sarjapisteet itsellään loppunumeroin 106-89 (40-27). Lahtelaiset käytännössä ratkaisivat ottelun jo kalkkiviivoilla vieden ensimmäiset kymmenen minuuttia 26-10.


Ottelussa nähtiin vähintäänkin erikoinen avausneljännes, jossa viiden minuutin paikkeilla tilanne oli jalkapallonumeroin 4-2. Seuraavat viisi minuuttia taas kotijoukkue pisti palloa koriin liukuhihnalta ja nappasi ratkaisevan eron 16 pisteen johdollaan.


Vaikka Antero Lehdolla olikin hyvä heittopäivä (kolmoset 6/14), niin vieraat eivät missään vaiheessa aidosti päässeet uhkaamaan lahtelaisten johtoasemaa ja taistelemaan voitosta.



Päävalmentaja Pieti Poikolan johdolla on kasattu työteliäs joukkue. Peli konkreettisesti ratkesi ensimmäiseen erään. Painotimme, että pitää olla alusta asti hereillä, mutta jostain syystä eipä oltu. – Antero Lehto

Peli oli ohi ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Emme pelaa tällä hetkellä fiksusti, emmekä myöskään olleet valmiita pelaamaan. Työ on vielä pahasti kesken. – Greg Gibson

Lahtelaisten hyökkäyspeli oli alun yskähdyksen jälkeen silkkaa rautaa: Kakkoset upposivat 28/47 (60%), kolmoset 12/25 (48%), vapaaheitot 14/16 (88%) ja peräti 24 syötöllä.


Kotijoukkueen ykkösnimiin kuuluivat Alex Campbell (23/3), Ville Karvonen (17/2), Wayne McCullough (14/3/7 syöttöä), Henri Ventoniemi (13/10) ja ’02-syntynyt Eemi Luukkonen (10/2).


Näädiltä pisteiden valossa onnistujat olivat Lehto (18/3), Jeff Garrett (19/12), Daeshon Francis (18/4), Wes Washpun (15/3/8 syöttöä) ja Lassi Nikkarinen (11/2/5 syöttöä).



Ottelun huippuhetket:


Ottelun lehdistötilaisuus:


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page