top of page

KTP ravasi ohitse lopussa, Näädille tappio Kotkasta

  • Writer: Tiedotus
    Tiedotus
  • 2.2.2019
  • 1 min käytetty lukemiseen

BC Nokia kärsi vierastappion Kotkassa, kun KTP-Basket nousi takaa päätösneljänneksellä 94–89 (42–45) -voittoon.

Pitkälle päätösneljännekseen asti Näädät hallitsi peliä, mutta kotijoukkue pysyi omista vaikeuksistaan huolimatta pinnalla.

– Kotka nosti puolustuspäässä aina intensiteettiä, kun he olivat pulassa. Sitä kautta he saivat myös stoppeja, Näätien päävalmentaja Ville Tuominen kertoi.

Viimeiset viisi minuuttia KTP vei 19-9 ja jylläsi vieraiden ohitse. Ensimmäistä kertaa sitten avausneljänneksen kotkalaiset nousivat johtoon, kun pelikellossa oli aikaa enää vajaat kaksi minuuttia. Näädät onnistui vielä tasoittamaan kertaalleen, mutta Michael Pounds sinetöi lopulta sarjapisteet KTP:lle.

Tiukka ottelu kääntyi kotkalaisten voitoksi.

– Kotka sai puolustuksen kautta pakotettua meidät huonoihin ratkaisuihin. Meiltä ei löytynyt sellaista 1-1-osaamista, että olisimme saaneet parempia heittopaikkoja.

– Kokonaisuudessaan ihan hyvä matsi ja meille hyvää opetusta. Olemme nyt olleet sen kymmenen tai yksitoista päivää tällä nipulla koossa. Opettelemme vielä, että mitä toiset tekee ja miten erilaisia juttuja käsitellään.

Näätien etevin pistenikkari oli jälleen Jalek Felton (25/3/8 syöttöä), jota säestivät Sean O'Mara (18/6), Aapeli Alanen (17/5) ja Juan Davis Jr. (12/11). Kotkalaisten tehonippuun kuuluivat mm. Donte Thomas (24/5), Pounds (16/0) ja Kevin Langford (16/6/5 syöttöä).

Näädät pelaa seuraavan kerran ensi keskiviikkona 6.2. vieraissa Ura Basketia vastaan.


 
 
 

Comments


Yhteistyökumppanit

AGCO Power Arena

Kankaantaankatu 6
37100 Nokia

 

  • Facebook
  • Instagram
  • Youtube
  • Linkedin
  • TikTok
BC Nokia | #Yellowrush
korisliiga

BC Nokian miesten edustusjoukkueen virallinen verkkosivu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Copyright © 2025 
BC Nokia Näädät Oy.

bottom of page