top of page

Kestomenestyjä Kataja Basket saapuu Alasen ja Mattilan kanssa Nokialle

Päivitetty: 4. marrask. 2020


Korisliiga jatkuu BC Nokian osalta huomenna keskiviikkona 4.11. Nokian palloiluhallilla, kun vuosituhannen kestomenestyjä Kataja Basket saapuu Näätien vieraaksi mukanaan exnokialaiset Niko Mattila ja Aapeli Alanen.


Missä mennään?


Viiden ottelun otannalla Katajan kausi ei ole lähtenyt vielä kunnolla vauhtiin, kun rekordi on keskiviikkoon lähtiessä kaksi voittoa ja kolme tappiota. Toki asiaa selittää se, heillä on ollut loukkaantumisia ja vielä toistaiseksi joukkue on pelannut vain kolmella ulkomaalaisvahvistuksella.


Näädillä taas on yksi voitto enemmän, kun viime perjantaina joukkue kaatoi vieraissa KTP-Basketin. Kahdella peräkkäisellä voitolla ei voi vielä voittoputkesta puhua, mutta ainakin sellaisen kasaamiseen olisi mahdollisuudet tällä viikolla, kun ensimmäisenä vastaan tulee joensuulaiset ja lauantaina Korihait.


Kataja on rämpinyt loukkaantumisissa ja silti löytänyt tiensä vaikeaksi vastustajaksi. Lauantai on osoitus siitä, kun he voittivat Kauhajoen. Nyt Kataja alkaa olemaan terveenä ja löytämään yhteiset sävelet. Meillä tulee olemaan kädet täynnä töitä. Kataja pystyy tekemään koreja ja meidän pitää kyetä ottamaan heiltä asioita pois puolustuksessa ja saamaan levypallot, jotta meillä on mahdollisuudet. – Greg Gibson

  • Näätien loukkaantumisraportti: Michael Besselink 10+ viikkoa


Kataja Basket, Joensuu


Jamar Wilson, Niko Mattila, Aapeli Alanen, Samuli Vanttaja, nouseva nuori tähti Valtteri Mervola ja neljä vahvistusta kuulostaa jo ihan mestaruustason joukkueelta, mutta todellisuudessa tilanne on joensuulaisille ollut vähän erilainen.


Kataja on pelannut vielä kolmella ulkomaalaisvahvistuksella, kun Demetrius Denzel-Dyson lähti joukkueesta jo harjoituskauden aikana ja korvaava pelaaja Jordan Semple on ollut karanteenissa ja ei tule pelaamaan Näätiä vastaan.


Samaan aikaan nimivahvasta suomalaiskaartista vain Valtteri Mervola, Tomi Lommi ja Mika Nuolivirta ovat pelanneet täydet viisi ottelua. Nuolivirtakin on Joensuussa kahden kuukauden sopimuksella tuuraamassa loukkaantunutta Samuli Vanttajaa.


Saa nähdä minkälaisen kokoonpanon Kataja saa jalkeille keskiviikoksi, koska heidän sarjasijoituksensa tällä hetkellä ei paljasta joukkueen todellista tasoa. Otteluennakossa Mattila ja Wilson ovat molemmat GTD-merkinnällä.


  • Merkittävimmät suomalaispelaajat: Jamar Wilson, Valtteri Mervola, Niko Mattila, Aapeli Alanen

  • Ulkomaalaisvahvistukset: Rashard Odomes, Phil Fayne, Dantez Walton, Jordan Semple (ei kokoonpanossa)


Mielenkiintoisin suomalaispelaaja: Valtteri Mervola


Vaikka Mattila ja Alanen ovatkin entisiä Nokian miehiä, niin heitä on vuosien varrella nähty vaikka kuinka paljon. Katajassa ollaan nähty valtavasti eliittitason takamiehiä, joista 18-vuotias Valtteri Mervola on voinut imeä oppia. Nyt hänet on päästetty lopullisesti irti.



Kaksi edellistä kautta Mervola pääsi ajoittain väläyttelemään osaamistaan, mutta tällä kaudella hän on viilettänyt parketilla liki 25 minuuttia per ottelu. Joensuulaiskasvatti on vastannut 10,0 pisteen, 2,0 levypallon ja 3,2 syötön keskiarvoilla.



Mielenkiintoisin ulkomaalaisvahvistus: Rashard Odomes


Vasta toista ammattilaiskauttaan pelaava Odomes on jo todistanut olevansa pomppuihme ja kykenevänsä huippusuorituksiin. Katajan kahdessa voitto-ottelussa Odomes on latonut pisteitä taululle 26 (Korihait) ja 30 (Kauhajoki). Lisäksi avausottelussa KTP-Basketia vastaan hän säkitti 28 pistettä.


Alkukaudesta niin Odomesin kuin Katajankin esityksiä on leimannut epätasaisuus. Saa nähdä, minkä version Oklahoman yliopiston kasvatista Näädät saa paimennettavakseen keskiviikkona.


Missä ja miten?


BC Nokia – Kataja Basket, 4.11.2020 klo 18:30 @ Nokian palloiluhalli



Suosittelemme ennakkolipun ostamista. Netistä liput voi ostaa Tiketti.fi:stä tai livenä BC Nokian toimistolta maanantaina ja tiistaina klo 12-18. Huomioithan, että Korisliigan otteluissa on kasvomaskiedellytys.



Miten toimin katsojana?


  • Tule vain terveenä peliin

  • Osta lippusi ennakkoon

  • Lataa Koronavilkku kännykkääsi

  • Käytä kasvomaskia

  • Yski ja aivasta hihaan

  • Pidä turvavälit (+1 m)

  • Muista ylläpitää hyvää käsihygieniaa

  • Kunnioita turvavälejä urheilijoihin ottelutapahtumassa ja sen jälkeen

  • Jos koet itsesi ottelun aikana sairaaksi, lähde kotiin

  • Noudata ottelujärjestäjän ohjeita

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page