Karhu raapaisi tuliaisiksi Näätien nahkaa


Hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket nappasi sarjapisteet mukaansa Pohjanmaalle, kun BC Nokia taipui kotikentällään loppulukemin 69-94 (35-40).


Suoraa puhuen: tämän illan ottelu oli Näädiltä yksi koko kauden kehnoimmista. Valtaosan ensimmäisestä puoliajasta ero pysyi parin pisteen maissa, kunnes Karhu rykäisi eron viiteen puoliajalle. Ulkopuolisen silmään ottelu näytti tasaiselta.


– Ensimmäinen puoliaika oli tasainen sen takia, että Kauhajoki ei osunut kaaren takaa yhtään. Se ei ollut meidän hyvyyttä, vaan enemmän silmälumetta, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kertoi ottelun jälkeen.


Sitten alkoi alamäki myös tuloksellisesti. Ensin Karhu venytti johtonsa yli kymmeneen pisteeseen, kunnes päätösneljänneksellä ero läheni jo kahtakymmentä. Varsinkin Okko Järvi ja Durrell Summers näyttivät, että mistä Karhu piss… tekee pisteitä.


– Kauhajoki teki 54 pistettä toiseen puoliaikaan. Se ei ole hyväksyttävää. Meillä on totta kai omat ongelmamme tällä hetkellä, mutta ne eivät ole tekosyitä, kapteeni Dragan Labovic virkkoi.


Karhu teki oivaa työtä Näätien paikkapuolustuksen pilkkomisessa. Kypsästi, maltillisesti ja fiksusti Karhun syöttösaldo näytti 24 ottelun jälkeen. Näätien hyökkäyspelistä taas paljon kertoo itse pistelukema.


– Tämä on maalintekopeli. Tällä hetkellä meillä on aika vähän pelaajia, jotka osuu maaliin. Kun hyökkäyksessä hakkaa päätä seinän, niin puolustaminen tuppaa jäämään. Se ei ole missään nimessä hyväksyttävää, mutta se on inhimillistä, Tuominen kertoi.


Näätien pisterikkaimmat olivat Sean O'Mara (19/7), Labovic (12/5), Niko Mattila (11/1) ja Vuk Malidzan (13/8/4). Karhun viisikko taas oli murhaava: Järvi (28/9), Summers (21/2), Rene Rougeau (18/8/7), Bojan Sarcevic (12/6/8) ja Taylor Johns (9/13/5).


Ennen maaottelutaukoa Näädillä on vielä mahdollisuus pysäyttää kolmen ottelun mittainen tappioputkensa sunnuntaina 25.11. Kataja Basketia vastaan vieraissa.


Ottelutilastot

Yhteistyökumppanit

Asianajajatoimisto Klingendahl
leppakoski_logo_vaaka_rgb.png
Pohjola Sairaala_logo.png
Essity logo
kemvit.png
Wigren_sanalogo_raamitettu_270mm_cmyk.pn
tiketti
Verto
Solmio kassa
Kellopiste Paukku
Insecon_edited.jpg
Euronics Nokia
LVI T Kaapu
Pirkanmaan tilausliikenne
Harki_apteekki_logo.png
TPM palvelut oy
TeeKoo-Auto-Oy-logo.jpg
NIparmi jpeg.jpg
yöbaari-logo.png
aloharamen (läpinäkyvä).png
Adidas-Logo-6-copy.png
visit nokia
Olvi_valkea-800x800.png
nkhlogo.png

Toimisto

BC Nokia Näädät Oy

Välikatu 19

37100 Nokia

hanna.pirhonen@bcnokia.com

040 820 5900

Fanit

Seura

korisliiga

BC Nokian miesten edustusjoukkueen virallinen verkkosivu. Kaikki oikeudet pidätetään. Copyright © 2020 BC Nokia Näädät Oy.