top of page

Jatkaako Näädät puhdasta marraskuuta Kotkassa?


Harmaan marraskuun aikana BC Nokia on porskuttanut voitosta voittoon Korisliigassa, kun nokialaisilla on allaan neljän ottelun voittoputki. Mahdollisuus viidenteen peräkkäiseen voittoon on perjantaina 22.11. Kotkassa, kun Näädät matkustaa KTP-Basketin vieraaksi.


Kauden alkumetreillä joukkueet kohtasivat edellisen kerran, kun KTP-Basket vetäisi sarjapisteet Näätien kuonon edestä 72-85-voitolla. Päävalmentaja Greg Gibsonin mielessä on vielä mielessä tuo lokakuinen ryöpytys, josta nokialaiset lähtevät hakemaan revanssia.


Pyrimme hakemaan revanssin sen löylytyksen jälkeen, jonka KTP antoi meille kotonamme. Silloin emme ottaneet mitään pois KTP:ltä puolustuksellisesti ja annoimme heidän tehdä, mitä he halusivat. Meidän tulee olla keskittyneitä puolustuksessa, repiä levypallot ja toteuttaa simppelisti molemmissa päissä kenttää. – Greg Gibson


Näätien tapaan KTP on ollut mainiossa vauhdissa lähiaikoina. Edellisestä seitsemästä ottelusta kotkalaiset ovat voittaneet viisi, mutta alla on tappio Kauhajoen Karhu Basketista heikolla heittopelillä. Huomioitavaa on, että KTP aloitti kautensa neljällä tappiolla ja yhdellä voitolla (joka Nokiasta), kunnes tapahtui tämä.


Joukkueensa peliotteiden petraaminen siteeraamalla DJ Ibusalia on teko, johon vain Tomi Kaminen pystyy.


Kotkalaisten pistetehtailu tällä kaudella on ollut vahvasti vahvistuskolmikon varassa, kun pisteissä kortensa kekoon kantavat kaksinumeroisin JayVaughn Pinkston (17,9/5,5), Byron Wesley (18,0/5,9/4,0) ja DeAndre Daniels (14,9/5,3). Suomalaiskaartista paljasjalkaiset kotkalaiset Michael Pounds (9,5/2,0) ja Joonas Lehtoranta (7,2/2,8/2,3) ovat suuressa roolissa.


Näädillä oli alkukauden pullat uunissa ja nyt niitä tarjoillaan leivinpaperilta lämpimän tuoreina. Vauhti, intensiteetti ja raavas työ ovat poikineet marraskuun, jossa Näädät on tassutellut voitosta voittoon, mutta otteluohjelma on myös vilkas. Edessä on vielä, KTP-matsi mukaan luettuna, kolme ottelua viikkoon, joista tosin kaksi kotona.


Näätien vierasottelut ovat katsottavissa monikameratuotantona Elisa Viihteeltä. KTP-Basketin ja BC Nokian välisen mittelön ylösheitto pistetään Karhuvuoressa ilmoihin klo 18:30.

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page