top of page

Antti Ahosen 18 pistettä ihastutti Näätien Ura-voitossa


Varmasti jokainen ymmärtää, että Uralta puuttui suunnilleen puoli joukkuetta kokoonpanosta loukkaantumisten ja muiden syiden takia, joten voittajasta ei ollut alkuverryttelyistä lähtien epäselvyyttä.


Päävalmentaja Tero Vasell oli ennakkoluulottomasti nähnyt tilaisuuden nostaa Ahonen ('01) aloitusviisikkoon ja nuorimies vastasi. Ahonen säkitti 25 minuutissa kakkosensa 3/4 ja kolmosensa 4/6. Heittoranteen kiehumispiste osui toiselle neljännekselle.



– Olen onnellinen silloin kuin ihminen, jolla on paloa ja sitä kautta valtavaa halua kehittyä urheilijana ja koripalloilijana, saa onnistumisen. Nämä on hienoja asioita. Jos olisi joukkueellinen täynnä anttiahosia, niin valmentaminen olisi koko ajan mielekästä. Tämä on toki osittain mielekästä hommaa, mutta silloin olisi koko ajan, Vasell runoili ottelun jälkeen.


Ensimmäisen puoliajan jälkeen Näätien johto lähenteli kolmeakymmentä pistettä ja kaarinalaiset hiukan heräsivät. Energiapiikin toivat varsinkin '02-syntyneet Edvard Gullichsen (5/5) ja Lauri Hänninen (6/1).


– Puoliajalla kävi se, että nostettiin jalkaa kaasulta ja aloimme höntyilemään. Kolmas neljännes oli huono, mutta keräsimme itsemme neljännekselle, Ahonen kommentoi.


Ahosen lisäksi Näädiltä tilastojaan ahkerimmin täyttelivät Dragan Labovic (21/6), Juan Davis Jr. (18/11/3 torjuntaa), Aapeli Alanen (12/6), Armin Cane (13/6/5 syöttöä) ja Jalek Felton (10/9/9 syöttöä). Sean O'Mara oli sivussa loukkaantumisen vuoksi.


Uralta kaksinumeroisille pistelukemille pääsivät Joona Airenne (15/6), Jesse Perry (11/3) ja kaarinalaisten parhaaksi pelaajaksi palkittu Trey Niemi (21/2).


Näädät pelaa seuraavan kerran jo ylihuomenna perjantaina vieraissa Kobria vastaan Lapualla.


0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


Yhteistyökumppanit

BC Nokia Shop

AGCO Power Arena

MA JA TO 15.00-18.00

BC Nokia Shop on kiinni: 
11.2.-2.3. välisen ajan. Mikäli haluat ostaa fanituotteita, soita: 040 8205900 

Välikatu 19

37100 Nokia

Kankaantaankatu 6
37100 Nokia

  • Facebook
  • Instagram
  • Youtube
  • Linkedin
  • TikTok
BC Nokia | #Yellowrush
korisliiga

BC Nokian miesten edustusjoukkueen virallinen verkkosivu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Copyright © 2024 
BC Nokia Näädät Oy.

bottom of page